Hmh, otsikkokuva ei liity mitenkään tarinaan. Ihan vain selvyyden vuoksi kerron;) Pidän tästä osasta enemmän, kuin viime ja tässä ei olekaan niin paljon "virheitä". Hyvä minä:D Yritin saada tähän aika paljon henkilöitä edes näytille. Toivottavasti ei tehnyt tästä sekavaa. Kiitos.

Ai niin, vielä vähän edittiä tähän.  Pelasin tuossa äsken Harvest Moonia ja huomasin, että sen syksyn teemalaulu sopii tosi hyvin tähän lukuun. Saa kuunella jos haluaa^^

Harvest moon syksyn laulu

-Hmm.... Äiti?
-Niin kulta, aamupala on pian valmis. Kutsuisitko muuten Iiron ja Adolfin syömään?
-Toki, mutta....

-Niin mitä kulta?
-Se tyttö joka tulee tänään tänne... Barbara aloitti.
-Mitä hänestä? Mira kysyi lempeään sävyyn.
-Hänhän tulee toosi kaukaa ja kuulin isän juttelevan Iirolle. Se Lara on pakana!
-Kulta, et voi noin tuomita ihmisiä ja sitäpaitsi he liittyvät kirkkoon ensi maanantaina.

-No hyvä, mutta jos...jos...
-Barbara rakkaani, olet liian epäileväinen ja vastahan me kaksi vuotta sitten muutimme tänne. Samalla lailla, kuten hekin. Mira torui.

-No jos hän on kauhea, en aio olla hänen kanssaan, vaan pelkästään Elizan.
-Joojoo, Adolf! Ruoka on valmista! Mira huudahti.

-Barbara, käyttäydy hyvin Laraa kohtaan, Adolf vielä opasti tyttöään.
-Huoh, joojoo...

-Hmm, hyvin käyttäytymisestä puheenollen Iiro, sinun pitää vaihtaa vaatteet päällesi ennen viraamme tuloa! Mira sanoi.

-Tuollainen ei todellakaan tee hyvää vaikutusta kehenkään!
-Ja sinä Barbara, muista olla ymmärtävä, sillä hän on sinua vuoden nuorempi ja menettänyt äitinsä pari vuotta sitten.

Kummaltakin suunnalta kuului hiljaista myöntymistä.

-No minäpä vaihdan, Iiro sanoi ja virnisti hauskasti viihdyttääkseen Barbaraa.

 

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

-Oli hepokatti maantiellä poikittain!

Lara käveli rautatien vieressä Jamesonien tilalle päin. Juna oli pysähtynyt kiskoille ja Lara katseli huvittuneena kuljettajan epätoivoista vianetsintää.

-Tuoltahan saa lehtiä! Lara ajatteli ja painoi mieleensä lehtikioskin sijainnin.
Voisi kuvitella, että kaktuksen takana olisi piilotellut pieni hahmo.
-Kuin pieni tyttö! Lara ajatteli ja käveli lähemmäs.

-Öh hei, olen Lara Green ja muutin tänne juuri. Kuka sä oot?

Tyttö tuli arastellen lähemmäs Laraa, tuota pientä ja outoa tyttöä, jota hän ei ollut koskaan nähnyt.

-Outoa, miksi et hälytä sheriffiä? tyttö kysyi ihmeissään.
-Miksi hälyttäisin. Haluan vain kavereita täältä! Lara naurahti äänekkäästi.
-Olen Ivy, tyttö esitteli itsensä ja hymy nousi tämän kasvoille:-Tiesitkö, ei kukaan ole ollut noin mukava minua kohtaan, siis heimoni lisäksi.
-No sittenhän me voidaan olla ystävät, Lara sanoi ja alkoi kikattamaan.

-Outs, Ivy sanoi ja alkoi katsella ympärilleen.
-Mitä nyt? Lara ihmetteli.
-Sheriffi on tulossa. Olen pahoillani minun pitää lähteä, mutta olen varma, että näemme vielä. Ivy sanoi ja samassa hetkessä hän oli poissa.

 

Ei Lara ymmärtänyt. Tämä tyttö oli alkuperäisasukas, Intiaani.
-Joo tavataan vaan, Lara sanoi itselleen.

-Hyvä mies! Älkää nyt raiteille menkö seisomaan! Lara huudahti kauhuissaan nähdessään miehen raiteilla.

-Hehhe, nuori neiti, en minä ole itsemurhaa tekemässä, vaan yritän keksiä missä vika piilee. Juna ei nimittäin liiku.
Sen Larakin oli huomannut.

-No mutta, minä olen James, kaupungin sheriffi.
Tämä siis oli se mies, jota Ivy oli juossut karkuun.

-Oletteko te se paha setä? Lara kysyi kauhuissaan.
-Mitä, kuinka niin? James sanoi muka loukkaantuneena.
-Hmm, ei kai mitään.

-Jos se koski intiaaneja, minun pitää sanoa että he ovat vaarallisia. Älä kaveeraa heidän kanssaan öö, miksä nyt nimesi olikaan?
-Lara, Lara tiuskaisi. Ei Ivystä noin vaan puhuttaisi pahaa. Ei väliä, vaikka he olivat tunteneet vain pari minuuttia.

-Aa, olen kuullut teistä. Minne menet? James ihmetteli.
-On vähän kiire, Lara sanoi ja jatkoi:- Menen tapaamaan Barbaraa.

-No hyvä, siinä onkin parempaa seuraa, kuin intiaanitytössä. James sanoi ja naurahti. Lara väänteli naamansa rumiin irvistyksiin niin ettei herra sheriffi nähnyt sitä.
-Menen nyt...

-Tämä se varmaan sitten on... Lara ajatteli.
Suuri maatila, kenen muunkaan se olisi ollut, kuin Jamesonien perheen? Pihan suuri navetta hälvensi Laran epäilykset.

Lara mietti vielä, olikohan viisasta koputtaa etuovelle. Entä jos perhe suuttuisi hänelle? Ehkä olisi kohteliaampaa kiertää keittiön ovelle.

*kliks*

-Voi Lara täälläkö sinä olet seissyt? pullea nainen päivitteli.
-En, minä tulin juuri, rouva. Lara sanoi kohteliaasti.
-Aa, minä tiedän mitä ajattelit. Tottakai saat käyttää etuovea. Mira sanoi ja hymyili.
Laralle tuli hyvä mieli. Mira oli hyvin lempeä ja ihana. Aivan kuten Aurora oli aikanaan.

-No mutta tulehan sisään Lara!

-Tässä onkin koko perheeni, lukuunottamatta mieheni sisarenpoikaa Iiroa. Hän vaihtaa yläkerrassa vaateita. Mira esitteli iloisena ja jatkoi:
-Ja aivan niin, tässä vielä mahani. Siellä asustaakin perheen kuopus. hän naurahti.

-Barbara kulta, tule esittäytymyään.

-Päivää. Barbara sanoi kylmästi ja antoi poskisuudelman Laralle.
-Päivää. Lara hihkaisi iloisena. Hän halusi kovasti ystävystyä Barbaran kanssa. Barbara oli kovin kaunis. Kauniit harmaat silmät ja kullankeltaiset hiukset. Voi miten kovasti Lara toivoikaan olevansa Barbaran näköinen.

-Haluaisitko mennä huoneeseeni? Barbara kysyi hymyillen kaunista hymyään.
-Juu toki!

-Kuulostaapa hyvältä. Onneksi Barbara siivosit juuri huoneesi!

-Ensin ylös toiseen kerrokseen...

-Ja sitten vielä vintille tikapuita pitkin. Barbara esitteli ylpeänä.

-Ja tässä on huoneeni, mitäs pidät? Barbara sanoi hieman nokkavasti.
-Se on....upea...Paljon hienompi kuin minun huoneeni.
Barbara tunsi suurta tyytyväisyyden tunnetta kuullessaan nämä sanat.

-Isoisäni ja isäni ovat tuoneet nämä euroopasta. Ranskasta ja Italiasta. Jotkut ovat isäni omatekemiä. Näetkö tuon ruukun, se on tuotu Intiasta. Todella kallishan se oli, mutta isä tekee aina kaikkensa, että saisin jotain ainutlaatuista huoneeseeni. Harmi, että isäni ei enää matkusta, hän olisi voinut tuoda sinullekin jotain, vaikka....karkkipussin. Barbara sanoi ja naurahti vähän.

-Niin, minä en ole ennen nähnyt mitään näin hienoa... Lara sanoi masentuneesti ja istahti kauniille sohvalle. Äitini kuoltua, ei ole ollut paljon mitään... Lara yritti kätkeä kyyneleet, jotka yrittivät nousta silmille.
-Ei, en itke toisten nähden. Lara ajatteli ja pudisti kyyneleet pois.

-Minä tuota... anteeksi. En tiennyt... Barbara tuli lohduttamaan. "Halusin kai tehdä itsestäni rikkaan vaikutelman. Emme me tosiasiassa ole niin rikkaita, kuin sain sen kuulostamaan"

-Ai. Lara käänsi päätään:-Ei perheen rikkaudella ole väliä, en tarkoittanut sitä...
-Anteeksi, jos loukkasin sinua. Entä jos aloitettaisiin alusta? Barbara ehdotti.
-Juu, toki! Lara hymyili.

-Tiedänkin, miten korvaan tämän. Näytän yhden jutun sinulle. Sen on nähnyt vain Eliza!

-Noin, tässä ollaan.
-No mikä se juttu oli? Lara ihmetteli.
-Odota vähän, se on sisällä.

-Tule ylös.
-Jup

-Mikä paikka tämä on? Lara ihmetteli ja sai vastaukseksi naurua.
-Lara, ei tämä ole minkään sen ihmeellisempi kuin ladon parvi, mutta tällä paikalla on tunnearvoa minulle. Barbara sanoi kauniilla äänellään.

-Tule istumaan, niin kerron jotain, Barbara pyysi ja istahti heinäpaalille.
Lara seisoi hiljaa paikallaan. Barbara oli vienyt hänet salaiseen sielunsa huoneeseen. Sellainen tärkeä paikka ja Lara sai nähdä sen.
-Kiitos. Lara kiitti täynnä iloa. Barbara luotti häneen. Se oli hienoa.

-Tiesitkös, en minä olisi halunnut muuttaa tänne. Uusi maa ja kaikki ystäväni jäivät Suomeen. Kiipesin suutuksissani tänne ylös, ettei Iiro löytäisi minua. Nykyään tämä lattia on jo korjattu, mutta kun tulimme tänne, niin se oli hyvin laho. Kerran kiivettyäni tänne lattia allani meni rikki. Luulin jo kuolevani, mutta sitten nopea, tumma olento otti minut kiinni alhaalla ja katosi. En tiedä oliko se joku suojelushenki tai vastaava, vai vain paikallinen asukas. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen.

-Hmm.. Ivy...Lara mietti. -Nopea ja tumma, sitä Ivy varmasti oli...
-Hä, mitä tarkoitat? Barbara kysyi ihmeissään itsekseen puhuvalta Laralta.
-Ei mitään...
-Okei...

-Eihän se minulle kuulu. Barbara nauroi:-Mutta se henkilö oli selvästi mies!

-Aa, täällä te olette. Mira sanoi ja tuli ylhäälle.-Heh, noita tikapuita oli vaikea kavuta ison mahani kanssa!
-Äiti! Mitä asiaa?
-Ai niin. Elizabeth on tullut. Teidänhän piti lukea matematiikan kokeisiin.

-Mihin? Lara ihmetteli
-Lara sinä aloitat koulun vasta vuoden päästä. Mira kertoi.
-Juu, mutta älä vain odota sitä, siellä on kamalaa. Barbara pelotteli.

-No menehän alas.

-Rouva Jameson sanoi, että Barbaralla on joku kaveri kylässä. Eliza mietti. Toivottavasti tämä tyttö ei veisi Barbaraa kokonaan häneltä.

-Rakas ystäväni! Ihana nähdä taas.
-Samoin Barbara, mennäänkö nyt lukemaan?

-Juu, mutta tässä on muuten Lara.
-Päivää. Eliza sanoi varoen.
-Päivää! Lara sanoi ja teki kunniaa kädellään.

-Toivottavasti meistä tulee ystävät. Lara sanoi ja halasi Elizaa.
Outoa, tämä aivan vieras tyttö oli niin tuttavallinen, että halasi Elizaa.
-Ehkä meistä kaikista tulee hyvät ystävät. Eliza ajatteli.

-Mehän voisimme joku päivä mennä meille. Isäni tekee meille varmasti ruokaa. Elizabeth ehdotti.
Eliza oli onnellinen siitä, että oli tehnyt aloitteen. Hän oli niin arka ja ujo. Se oli ollut suuri ylitys hänelle.

-Käy hyvin, mutta Eliza, meidän pitää nyt mennä lukemaan. Tule sinäkin Lara sisälle siksi aikaa, että isäsi tulee hakemaan sinut, Barbara sanoi.
Lara ja Eliza lähtivät kumpikin nöyrästi sisälle.

-Sinä olit Adolf oikeassa! Wilson naurahti:-Sinun vaimosi voileivät ovat todellakin parhaita!
-Niin, en minä ikinä turhia ylistä Miraa. Kunnon vaimo.

-Isi! Tulit jo?
-Joo, päätin vähän vaihdella kuulumisia herra Jamesonin kanssa. Mites te tytöt tulitte toimeen?
-Oikein hyvin ja Eliza ja Lara ystävystyivät myös. Barbara sanoi iloisena.
-Oikein hyvä, no nyt mennään kotiin Lara. Meillä on vielä paljon tekemistä tänään.

-Öh isi. Tää ei oo kaunista katsottavaa... Lara sanoi ja väänsi kasvonsa irveen.

 

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

-Isi miksi me lähettiin näin nopeasti? Lara sitten ihmetteli.
-Kulta. Miran synnytys alkoi. Emme me sitä olisi voitu jäädä katselemaan.
-Miten he nyt pärjäävät? Lara kysyi huolissaan Mirasta.
-Hoitaja tulee varmasti pian, käyn sitten illalla katsomassa vauvaa.

 

----------------------------------------------------------------------------------------------

 

-Nyt pidetään peukkuja pystyssä, että synnytys onnistuisi eikö niin Lara?
-Joo! Lara hymyili. Barbara saisi pienen siskon tai veljen.

-Nyt pitääkin käydä anomassa laina laituria varten. Käydään vielä tänään. Wilson sanoi.
-Saanko tulla mukaan?
-Jos haluat, mutta hevosiakin pitäisi hoitaa..
-Mennään niillä sinne! Lara keksi innostuneena.
-Hmm, tuossa on järkeä. Miksi ei?

*dingdong*

-Joku on ovella..

-Öh sisään vain.
-Olen Mary. Saluunan Mary, jos muistuisi paremmin. Mary niminen neito heläytti.
-Öh olen kai minä jotain kuullut. Wilson änkytti.

-Haa pelimiehiä siis! Mary nauroi luoden Wilsoniin oman ainutlaatuisen katseensa.
-Öh...

-Istukaa vain pöytään. Teillä lienee jotain asiaa?
-Toki.

-Niin siis tulin vain mainostamaan showtani. Mary naurahti.
-Minkälaisesta esityksestä on kyse?
-Minun ikioma showni. Ei sitä voi kuvailla, vaan se pitää nähdä. Toisaalta tyttärenne istuu tässä joten... Mary sanoi ja punastui hieman, mikä oli Wilsonin mielestä hassua. Tämä todella vahva nainenkin punastui puhuessaan omasta esityksestään.
-Niin, tuota minun pitää vahtia Laraa, en voi ainakaan nyt.. Wilson sopersi.

-Toki ymmärrän. Asettukaa vain rauhassa taloksi, mutta tulkaa katsomaan kun vain jaksatte. Tarkoitan siis vain sinua herra, tyttö taitaa olla vähän liian nuori. Ihmiset ovat nimittäin aika humalassa ilta-aikaan. Sheriffi nyt ainakin aina tulee sinne joten...

-No kiitokset vieraanvaraisuudesta. Tulkaa toki joskus saluunan yläkertaan.
-Olkaa hyvä. Wilson vielä änkytti.

-Isi! Kuka toi oli? Lara kysyi Maryn lähdettyä.

-Kulta, joku tanssija varmaan.
Wilsonia pelotti. Hän ei halunnut joutua tämän naisen kynsiin, vaikka siitä tuskin oli pelkoa.
-Lähdetään nyt pankkiin!

-Hei tyypit. Olen Lara ja nyt me ollaan menossa ajelulle. Lara sanoi hevosille.
-Hmm... Eivät suostu puhumaan. Hiljaista väkeä!

-Saanko vähän silittää? Lara kysyi hevoselta. Tämä hirnahti hieman.
-Muistin juuri, ettei teillä ole nimiäkään. Sopisiko Myrsky ja Tuuli, kun olette mustia?

-Ai täällä sinä oletkin jo. Vai että oikein Myrsky ja Tuuli. Hyvät nimethän ne. Wilson naurahti.
Tämä sai Laran hyvälle mielelle.
-Varo, ettei Tuuli potkaise sinua.

-Menehän nyt ulos siksi aikaa, että valjastan hevot.

-Heheh, sainhan ne valmiiksi. Wilson hykerteli. Valjastaminen ei ollu mitään helppoa ensikertalaiselle.
-Mennäänpä nyt Lara.
-Joo

-Katseleppa nyt maisemia. Tämä on kauppamatka.
-En mä ikinä jaksa kävellä tätä. Lara valitti kauhuissaan.
-No saat mennä Myrskyllä tai Tuulilla, ovathan ne sinun...
-Ooh! Ihanko totta? Lara huudahti onnessaan.
-Toki, luotan sinuun.

-Kuka vika sisällä häviää!
-Isi.... Pankin asikkaat tuijottaa... Laraa nolotti.

-Päivää, Olen Greenin Wilson.
-Päivää. pankkineiti vastasi.
-Haluaisin ostaa kaupungin rannasta palasen työmaakseni. Aloitan täällä tyttäreni kanssa kalastajana.

-Käy hyvin. Meillä onkin hyvä paikka vapaana. Siinä tosin on toinen kalastaja melko vieressä, mutta en usko tämän haittaavan.
-Ei tietenkään. Paljonko tämä tulee maksamaan? Wilson kysyi.
-Hmm... Vuokra on 40€ kuukaudessa.
-Saisimmeko vähän lainaa alkua varten? Meillä ei ole nimittäin mitään ja talon kunnostuksesta pitää vielä maksaa herra Jamesonille.
-Onnistuu... pankkineiti tokaisi ja ojensi rahat Wilsonille:-Nimi vain tähän.

-Mites meni? Lara uteli huvittuneena.
-Ihan hyvin kuules. Mitä jos mentäisiin katsastamaan paikkamme heti?
-Käy mulle!

-Okei, perillä ollaan. Tuossa onkin sen toisen miehen plotti.
-Mennään katttomaan! Lara hihkaisi ja juoksi rantaan.

-Isi, saanko tulla tänne vapaa-aikana? Lara kysyi. Hän oli nimittäin rakastunut paikkaan samantien. Tai oikeastaan hän halusi itselleen sielunsa paikan, kuten Barbarallakin oli.
-Tottakai *hymy*

Wilsonia huvitti. Lara oli niin ihanan vilpitön ja Wilson todella halusi uskoa siihen, että Laran sielu saisi levätä täällä, vaikka muuten olisi rankkaa. Ironistahan se oli, mutta Wilson ei halunnut loukata Laraa.

-Katsos tarkkaan. Tuo tuossa edessä on tuleva koulusi ja tuolla kauempana asuu Burlingtonin Eilzabeth, ystäväsi.
-Ihanaa, voin sitten varmaan tuoda heidät tänne.
Wilson huomasi nyt, kuinka Barbaran seura oli saanut Laran kasvamaan paljon. Se oli mukavaa.

 

------------------------------------------------------------------------------------

-Päiväkirjani, en vieläkään voi kirjoittaa, mutta halauan kertoa päivästäni silti.

-Löysin talon perustuksista tauluja hevosista. Toin ne huoneeseeni, sillä olen aivan hurahtanut hevosiin, ne ovat tosi söpöjä!

-Isäni kävi katsomassa Jamesoninen uutta lasta, Ifeä. Nimi oli egyptiläinen ja tarkoitti rakkautta. Herra Jameson oli matkaillut joskus myös Egyptissä. Mira oli ollut oikein ylpeä tyttärestään.

-Samoin Adolf.

-Lara, sinun pitäisi mennä nyt nukkumaan. Mitä edes puuhaat, et osaa kirjoittaa. Wilson nauroi.
-Mutta paperin edessä on kiva istua. Barbarallakin on päiväkirja!

-Hyvää yötä.

 

----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Haa noin!!!! Osa on valmis!!! Mutta nyt olen ihan ulalla mitä seuraavaan osaan tulee. En ole nimittäin sitä miettinyt yhtään, vain kauemmas eteenpäin. Ehkä hyppäänkin ajassa eteenpäin (en kuitenkaan vielä teiniaikaan) tai sitten tutustutan Laraa naapureihin. Jos joku haluaa ehdottaa jotain, niin käy kyllä:) *Omaa silti päätösvallan* :P