Noin, viimein se uusi osa. Tiedän, olen ollut vähän hidas ja laiska^^ Tämä on sitten vika osa Laran lapsuudesta, eikä mutinoita oteta vastaan. (Tai no otetaan, mutta niillä ei ole vaikutusta) Osa ei ole mikään paras, mutta en ole ihan tyytymätönkään. Tapani mukaan se on aika lyhyt... Noin 70 kuvaa.

 

-Syökää rakkaat hyvin, niin kasvatte isoiksi! Lara kannusti vastasyntyneitä porsaita ja antoi niille aamiaista.
-Lähden nyt, kun isällä oli asiaa...

-Niin mitä? Lara kysyi ja käveli sisään. Wilson istui siellä aamupalalla.
-Mepä lähdemme nyt kirkkoon!
-Minne?!
-Kyllä, ensimmäinen kertamme. Siellä on varmasti koko kylä, koska kaikki käyvät siellä sunnuntaisin.

-Hei, miksi noin synkeä naama? Siellä voi olla kivaakin, Wilson sanoi ja kutitti tytärtään.
-Hmm, okei, kun kerran Eliza ja Barbarakin käyvät siellä, Lara myöntyi.
-Vaihda siistimmät vaatteet, nuo ovat ihan mudassa.

Lara kiipesi yläkertaan ajatellen miten jaksaisi istua kirkonpenkissä monta tuntia. Barbara ja Eliza olivat nimittäin pelotelleet häntä siitä.
-Toivottvavasti minulla on jotain päällelaitettavaa... Lara mietti.

-Noin, uskon että me kelvataan näin, Wilson ajatteli ja katsoi sinimekkoista Laraa.
-Miksi me kävellään? Lara ihmetteli.
-Se on niin lähellä, ei ole mitään syytä häiritä polleja.

-Hei, mehän ollaan menossa koululle päin?
-Vain vähän matkaa...

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

-Perillä!!! Hmm... Missäköhän muut ovat? Wilson ihmetteli, heidän saavuttuaan kirkolle.
-Ehkä ne on jo sisällä? Lara ehdotti ja lähti juoksemaan ovea kohti.

Siellähän kaikki olivat, kirkon edessä ja juttelivat yhdessä ennen saarnan alkua. Kaikki näyttivät upeilta hienoimmissa vaatteissaan. Varsinkin Barbara. Hänen puvustaan Lara oli todella kateellinen.

-Hei! Lara hihkaisi iloisesti ja Eliza ja Barbara lähtivät kävelemään tätä kohti.
-Hmm, Eliza miten voit? Lara huolehti.
-Ihan okei, mutta päätä särkee vähän ja huimaa... Eliza sanoi.

-Mukavaa, että tekin pätitte alkaa käymään kirkossa, Barbara hymyili.
-Eihän se ole niin kauheata kuin olet sanonut?
-Ei, mutta pitää olla hiljaa.
-Tiesitkö muuten, että Eliza on syntynyt tuossa kirkossa? Barbara nauroi.
-Hei, ei ole reilua, Eliza mutisi ja kaikki nauroivat. "Äitini nyt vain sattui synnyttämään siellä"

-Äitisi on muuten tosi kaunis Barbara.

-Ei ole epäilystäkään mistä olet perinyt silmäsi ja hiuksesi. Äitis on todella kaunis... Lara pohti.
-Niin, ja taas raskaana. Lapsen olisi oikeastaan pitänyt syntyä jo. Minä ja Ife odotamme veljeä, mutta saapa nähdä...

-Hmm, päätitte siis liittyä kirkkoon? sheriffi naureskeli.
-Kyllä, haluan, että Laralle tulee hyvä elämä. Oikeastaan liityimme jo syksyllä, mutta tämä on ensimmäinen sunnuntaikirkkomme.

-Kirkonkellot alkoivat soimaan ja kirkkokansa siirtymään sisätiloihin.

...

-Istummeko näin taakse? Wilson ihmetteli.
-Joo, Barbarakin istuu, Lara mutisi ja varmisti vielä, että Barbara istui samalla penkkirivillä:-Hö, se onkin yhen taaempana.
-Ihan sama...

-Barbara, kelpaahan sinulle paikka herra sheriffin vieressä?

-Kyllä, missäköhän hän on?

-Rouva Jameson, sovimmeko pian niistä lastenhoitopäivistä? Carl Burlington kyseli.

-Kyllä, heti kirkon jälkeen, ellei lapsi nyt ala syntymään.

-Krhm, hyvä seurakunta, hiljaisuutta pyydän, nuori pappi, Hermanni nimeltään sanoi.

-Otamme tänään seurakuntamme jäseneksi lämipimin sydämin rouva Ravenin perheen.

-Päivää, Olette niminen nainen sanoi vakavan näköisenä.
-Olette rouva muutti tänne hiljan mehensä, poikansa ja tyttärensä kanssa, pappi kertoi.
-Perheeni ei päässyt tänään, he joutuvat hakea tavaroita varastoltamme.
-Ei se mitään, pappi hymyili.

-Noin aloittakaamme rukouksella....

Noin tunnin päästä:

-Isi?! Milloin tää loppuu?
-Ihan rauhassa vaan, Wilson kuiskasi.

-Laulakaamme.

-Joo joutui armaas aaiika ja suuvii suuloineeen,  kauniisti jookaa paaikkaaa koristaa kukkaaaneeen....

-Hyvää sunnuntaipäivän jatkoa koko seurakunnalle, pappi toivotti ja päästi ihmiset lähtemään.

-Aah, kun oli hyvä saarna! Adolf myhäili.
-Miksi sitten luit romaania koko ajan? Mira sanoi matalalla äänellä, ettei kukaan muu kuulisi.

-Hei, minne te juoksette?
-Pian näet, Eliza naurahti.

Lara katseli ympärilleen juostessaan. Tytöt olivat vieneet hänet kirkon viereiselle hautausmaalle. Ainakin Lara ajatteli, että se oli hautausmaa. Ei siellä tosin ollut yhtä ainoaa kiveä, vain pitkäksi kasvanutta heinää.
-Täällä ainakin olisi minulle töitä, Lara ajatteli.

-Täällä me aina leikimme saarnan jälkeen, Barbara kertoi.
-Ihana paikka, Lara huokaisi.
-Niin, ja täällä ei edes ole ketään haudattuna, koska tässä kylässä ei ole näinä kymmenenä vuotena kuollut ketään, Eliza kertoi.
-Jännää!

-Niin, mutta olen varma, ettei tämä jää tyhjäksi... Ehkä sen ensimmäinen asukas o...
-Suu kiinni Eliza! Barbara tiuskaisi ja Eliza vaikeni.
-No mitä leikitään?

-Saarna oli aivan upea! Wilson sanoi papille.
-Paljon kiitoksia, mukavaa että tekin päätitte ryhtyä käymään kirkossa.
-Todellakin.

-Se on todella mukavaa ja tyttärenne on ihastuttava!

-Isi, sanoi Lara, joka oli tullut katsomaan isäänsä:-Lähdetäänkö kohta, kaikki lähtivät.
-Joo

-Hmm... Tosiaan, missä kaikki ovat? Wilson ihmetteli.
-Sanoivat jotain, että tyyliin "Apua, miksi nyt?" ja "Se tulee, se tulee!"

-Jaaha, kuulostaa siltä, että Mira alkoi taas synnyttämään, mennään kotiin ja vaikka kalaan.
-Joo!! Lara hihkaisi.

-Hehehhe, pitäisiköhän kertoa noille Greeneille, ettei sunnuntaina saa työskennellä? No antaa heidän elää omalla tyylillään, pappi naureskeli kaikkien lähdettyä.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------

-Tää, tää sisko! Missä mamma on?
-Synnytää meille niitä sisaruksia, kaksi kuulemma...
-Jee!!!

-Etkö ymmärrä, että nyt he saavat kaiken huomion, no ei sillä väliä. Äiti on vain iloinen saadessaan uutta työvoimaa.
-Niin, Ife hymyili hevosen selästä.

-Minne menet tisko? Ife ihmetteli.
-Uskon, että ne syntyivät jo, alhaalta ei kuulu mitään, Barbara sanoi ja lähti kävelemään alakertaa kohti.

-Onneksi olkoon rakas! Kaksi tervettä poikaa, Adolf hymyili. Hän oli onnellinen, pitkän odotuksen jälkeen hän sai tilalle miespuolisen perijän. Hän nimittäin uskoi, että hänen tyttärillään olisi vientiä muualle.
-Tosiaan, Casper ja Oliver, Mira sanoi:-Haluasin istua...

-Noin, levätkää rauhassa rouva, Iiro naurahti ja otti Oliverin Miran sylistä. Makuuhuoneen ovi kävi ja Barbara astui sisään.

-Kulta! sait kaksi pikkuveljeä, Mira naurahti iloisena ja huojentuneena.
-Olen iloinen, Barbara hymyili takaisin:- Oikein iloinen.

-Sepä hyvä, Mira sanoi ja halasi vanhinta tytärtään.
-minne oikein jätit Ifen? Iiro huolestui.
-Yläkertaan, keinuhevosen luo...

-Otappa Oliver, niin haen sen Ifeliinin.
-Juup.

-Oi, mikä söpöläinen! Barbara sanoi ja ilmeili pienelle pojalle.
-Onnellinen perhe eikö? Adolf hymähti.
-Kyllä.

-Katsoppa sinäkin Ife, veljeäsi. Ihanaa että pidätte heistä, Mira sanoi onnellisena.

-Olen onnellinen siitä, että olet kunnossa, Barbara kuiskasi niin hiljaa, ettei kukaan muu kuullut.

-Jospa näkisin hänet vielä kerran, Barbara ajatteli.

-Hmm, äiti? Oletko varma että meille on hyväksi istua ulkona näin kylmässä?

-Juu varmasti, halusinkin vähän raitista ilmaa synnytyksen jälkeen. Sisällä alkoi olla vähän tunkkainen ilma minulle ja pojille.

-Onkohan se kovin hyvä idea tuoda heidätkin ulos tässä säässä?
-Hmm, totta, no ei olla kauaa.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

-No mitäs sanot, voiko siellä jo onkia? Wilson kysyi.
-En kuules tiedä, varmaan juu...

-Päiväkirja! Me lähdimme isin kanssa vielä kalaan katsomaan, olisiko järvi jo sulanut. Haluaisimme päästä jo pian onkimaan tekemättä iso reikää keskelle järveä. Otimme jopa ongetkin mukaan. Tänään on mukava päivä!

-No miten on? Onko onkimiskelpoinen?
-Juu on, saan jopa veneeni jo irti, Lara iloitsi ja tökki rannassa olevaa loskaa.

-Vähän arvelinkin, täällä on ollutkin aika lämmin parina viime päivänä, Wilson sanoi ja tuijotti iloisesti hyppivää Laraa.
-No aiotaanko me onkia isi?
-No vaikka heti.

-Syökö Lara?
-Oota nyt hetki, matokaan ei ole vielä koukussa. Nyt!
-Syökö ittelläs?
-Ei vielä...

Lara heitti hienosti omalla tyylillään kohon veteen ja jäi odottamaan.

-Hmm... on jo myöhä, pitäisiköhän meidän lähteä jo? Wilson mietti.
-Kyllä varmaan, haluan vielä piirtää jotain.

-Tai oota, ei ihan vielä. Taisin saada jotain... Lara hätkähti.

-Vai että tällaista peliä? Ainakin tiedän mitä Jamesonin Adolf saa joululahjaksi, Lara tuhahti.
-Heh, äläs nyt, Wilson sanoi ja yritti pidätellä nauruaan.

-Juu, tuletko jo?
-Joo-oo.

--------------------------------------------------------------------------------------------------

-En olekaan enää niin varma siitä puistonhoitajuudesta. Tykkään nimittäin maalata ja ommella nappeja isin paitoihin. Ehkä niistä saisi jonkinlaisen ammatin kyhättyä. Opettaja kylläkin sanoi, ettei meidän tarvitsisi miettiä sellaisia vielä.

-Hmm, ja niin. Osaan kirjoittaa jo tosi hyvin ja opettajakin on tyytyväinen. Minusta kyllä tuntuu, että Melissa on vähän kateellinen, kun minä ja Milokin tulemme niin hyvin toimeen kahdestaan. Olen kyllä vähän huolissani Barbarasta. Hän puhuu välillä jostain tummasta ja komeasta miehestä. Ehkä se liittyy siihen hänen tarinaansa.

...

-Hei?! Kuka siellä? Lara hätkähti ja katsahti sivulle.

-Äiti?!

-Ei se ollutkaan äiti...

-Päiväkirja, joskus minulla on häntä tosi ikävä...

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Noin, OOOH olen niin jännittynyt seuraavasta osasta. Siitä tulee ihana, jos osaan toteuttaa sen. Ja aika varmasti Baran salainen poikaystäväkin esiintyy, tai sitten vasta sitä seuraavassa. No kuitenkin uusia hahmoja on on luvassa.