Noin, eka osa on valmis!! Ennen kuin luet, niin lue tämä: ^^U

En ole itse tyytyväinen tähän osaan, joissain kuvissa näkyy taivas ja yhdessä suhtkoht "harmittomasti" seinät alhaalla. *Sai tänään hissan kokeesta 8 ½ luettuaan kuukauden* Juu, vähän harmittaa-_-', mutta siis olen ehkä vähän itsekriittinen, mutta lupaan silti, että yritän kiinnittää noihin asioihin enemmän huomiota jatkossa. Osassa on siis 68 kuvaa...

 

 -Ollaanko pian perillä?, kysyi pieni ääni varoen.

Matka oli kestänyt jo viidettä tuntia. Siis vankkurien rikkoutumisen jälkeen. Tyttö katseli ikkunasta ulos preerialle ja kuunteli kärryjen ääntä. Tasaisin välimatkoin kuljettaja käytti raippaa ja hevoset lähtivät nopeampaan raviin.

-Varmasti. Näin vähän aikaa sitten kyltin, joten olemme varmasti pian perillä.
Wilson katsoi tytärtään ja hymyili. Vasta näin pitkän matkan jälkeen Lara oli väsynyt. Oikeastaan se oli helpotus Wilsonille. Jatkuvaan kyselyyn kyllästyi helposti, mutta niin viatonta ääntä ei hentonut keskeyttää.

Lara kurkisti uudelleen ikkunasta, mutta näki vain pölyn peittämän tien ja sinisen taivaan.
-No hyvä, hän hymähti ja pieni pää nojautui kärryjen seinää vasten.

 

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

-Hyvä herrasväki, olemme perillä, kuljettaja ilmoitti ja pysäytti vaunut hotellin eteen.

-Kiitos. Lara tulehan tänne. Tämä on se Amerikka! Niin suuresti sanottu, vaikka vain pieni kylä tämä oli.

-Onko tämä meidän talo?, Lara kysyi epäuskoisesti:
-Luulin, että meillä olisi kiva piha.
-Höpsö, ei tämä ole meidän talo, vaan hotelli. Asumme täällä siihen saakka, kunnes herra Jameson saa talomme valmiiksi, Wilson naurahti.

-Ei kai meillä nyt näin isoon taloon olisi varaa.

-Mennään nyt kirjautumaan sisään.
-Joo!!, Lara innostui.

-Aa, te olette varmasti herra Green. Mukava tutustua, pikkolo sanoi.
-Juu, me muutimme juuri ja nyt tarivtsisimme huoneen vähäksi aikaa, talomme ei ole nimittäin vielä valmis.
-Kyllä. Tiedän, sillä herra Jameson ilmoitti tulostanne.

-Minulla ainakin oli täällä tytär mukana, mutta_hän_taisi_kadota?, Wilson etsi katseellaan Laraa ja hätääntyi.

-Oh huh, tässä hän onkin. Tyttäreni, herra pikkolo.
-Olen Lara, päivää! Lara sanoi iloisesti ja sai miehen hymyilemään.

-Tähän vain nimi, pikkolo pyysi ja Wilson nojautui eteenpäin allekirjoittaakseen varauksen.
-Saanko mennä ulos? Lara kysyi innoissaan.
-Ei kulta, ei nyt. Käydään ensin tuolla meidän huoneessa.

-Viihtykää hotellissamme!

-No niin Lara, missä meidän huoneemme on?
-Ei ainaskaan tässä, Lara sanoi ja lähti ylöspäin portaita.

-Katso isä tässä se on!!! Lara huudahti ylpeänä.
-Hyvä tyttö, no annahan avain, niin päästään sisään.
-Eiku mä haluun avata, Lara väitti vastaan ja tunki avainta väärään kohtaan.
-Entä jos minä? Wilson sanoi ja otti hellästi avaimen pienestä kädestä.
 

*kilks*

-Minä otan tämän! Lara huusi ja pomppasi sängylle.
-Älä nyt sentään kengät jalassa, Wilson pelästyi.

Huone oli pieni ja siisti. Kummallakin puolta huonetta oli somat sängyt. Toisessa punainen ja toisessa sininen peite. Sänkyjen välissä olevalla pöydällä oli kukka-asetelma. Kauniit vaunut kukkalastissa.

-Minä kai otan sitten tämän, Wilson sanoi ja istahti siniselle pedilleen rankan matkan jälkeen.

-Älä nyt ole ihan kuin kotonasi, Wilson torui tytärtään, mutta ei tämä kuunnellut. Olihan hän sen verran innoissaan.
-Isi, kai siivooja siivoaa?
-Kuinka niin, ethän rikkonu mitään?
-Noku tän patjan sisältä kuului räsähdys, Lara sanoi nolona.

Wilson pudisti päätään ja naurahti:
-Kulta, jouset varmaan hajosivat. Niitä ei siivooja korjaa. Laita rikkinäiset osat vaikka sängyn alle, ettei jouduta korvaamaan mitään, Wilson keksi ovelasti.

-No mutta Lara, pitäisiköhän mennä syömään jonnekkin. Täällä olisi hyvä saluuna ja kuulemma hyvää ruokaakin.
-Joo! Mull on nälkä!

-No mennään sitten heti, eikä vain meinata, Wilson sanoi, nousi sängyltä ja laittoi matkaoppaan sänkynsä alle.

-Joko menossa? pikkolo virnisti.
-Juu, ollaan menossa haukkaamaan vähän iltapalaa.
-Käyhän se, mutta varokaa rikollisia näin ilta-aikaan. Tytöstä saisi oivan panttivangin.
-Lupaamme varoa.

-Katsos, täällähän on ihan valoisa vielä, vaikka kello on jo kahdeksan!
-Isi, mennäänkö me tohon taloon?
-Kyllä kulta, siellä on alakerrassa ravintola.

-Ih, eikö me voitais mennä tohon söpöön kauppaan? Lara vinkui.
-Nyt pitää saada ruokaa! Wilson naurahti.

-Täsmälleen sellaista, kuin kuvittelin, Wilson ajatteli astuessaan sisään saluunan ovista. Ne narahtivat hieman.

-Hyvää päivää, olen Lilli ja omistan tämän ravintolan, itsensä esitteli tummaihoinen nainen ravintolan ovella:
-Mitä saisi olla?

-Päivää, muutimme juuri ja nyt pitäisi saada s-a-p-u-s-k-a-a, Wilson sanoi heittäen taas tyhmiä vitsejään.
-Isi... Lara vaikeroi nolona. Miksi isin piti aina tehdä huono vaikutelma uusiin ihmisiin?
-Hyvä, hyvä, ohjaan teidät pöytäänne.

-Kuulostaapa hyvältä, Wilson totesi ja silmäili ruokalistaa.
-Mä otan tätä! Lara sanoi päättäväisesti ja hänen silmänsä harottivat niin hassusti, että Wilsonin oli taas pakko nauraa:
-Kulta, ethän sinä osaa edes lukea!
-Mutta tämä näyttää hyvältä  nimeltä!

-Tarjoilija!
-Isi! Nälkä!

-Joo, joo

-Ottaisin itselleni spagettia, entä sinä Lara?
-Niin tuota meillä olisi myös lapsille sopiva annos, tarjoilija huomautti.
-Mitä siinä on? Lara uteli.
-Kanaa ja maissia. Suoraan Jamesonien pelloilta ja kanalasta.

-Hmm... Otan sitten sitä! Lara huusi ja kaikki asiakkaat käänsivät päätään.

-Hyvä on, siis spagetti ja lasten kana. Ne tulevat aivan pian, tarjoilija sanoi ja hymyili Laralle.

------------------------------------------------------------------

-Isiiiii, me ollaan ootettu jo tosi kauan!
-No vasta kymmenen minuuttia, yritä kestää vielä, Wilson rauhoitteli.

-Just joo, ne on varmana unohtanu meidät...

-Annoksenne neiti ja herra!

-Jee safkaa! Lara huusi ja alkoi työntämään annosta suuhunsa:
-Hyvää!

-Hyvä että maistuu, mutta ethän tukehdu?

-Syöty! Lara huoahti ja nojautui taaksepäin.
-Ai vai et sillai, minulla on vielä melkein koko annos syömättä. Wilson nauroi.

-Mitäs olet niin hidas.
-Lara, et voi koko ajan puhua minulle noin. Wilson sanoi puoliksi leikillään. Eihän kukaan voinut olla Laralle kauaa vihainen. Aurora oli kasvattanut Laran hyvin, mutta nyt hänen kuoltuaan, ei Wilson halunnut tehdä mitään, mikä satuttaisi Laraa lisää.
-Okei...mä käyttäydyn

-Ja nyt mentiin nukkumaan! Huomenna katsotaan, jos päästäisiin jo omaan kotiin. Wilson sanoi, nousi pöydästä ja jätti rahat pöydälle.

-Nuku hyvin Lara.
-Tämä on varmasti rankempaa sinulle, kuin annat olettaa... Wilson mietti.

...

*hyräilyä*

-Ooh huomenta herra, olette tänään aikaisessa!
-Kyllä. Jätin viljasäkit oven eteen, kuten tavallista. Ai niin muuten, voisitko tehdä yhden palveluksen?

-Isi, minne meet? Ny on vasta aamu,  Lara kysyi hätääntyneenä.
-Pikkololta tuli viesti. Joku haluaa tavata minut.

-En minäkään jää tänne sitten yksin, Lara päätti ja nousi vuoteeltaan.

-Herra Green?
-Kyllä, kuka te olette?

-Anteeksi, ette tunnekkaan minua. Olen Adolf Jameson.

-Oo! Siis talomme rakentaja. Mukava tutustua! Wilson iloitsi.
-Samoin, saan kai kutsua teitä Wilsoniksi?
-Toki

-Ai niin, teidän talonne on nyt valmis, sitä varten tulinkin tänne. Adolf sanoi valehdellen vähän. Samalla hän oli nimittäin vienyt hotellin tilaukset.
-Mahtavaa! me alammekin heti pakata.
-Ai niin, sinulla oli tytärkin.

-Olisiko mitenkään mahdollista, että tuo olisi hän? Adolf kysyi ja katsahti toiselle puolelle huonetta.

Lara puhalteli kylpyhuoneesta varastamaansa saippuaa nyt kupliksi ja söi saippuaista tikkuaan. Pikkoloa nauratti, jälleen kerran.

-Juu kyllä se on hän. Wilson totesi.

-Äidin menettäminen on varmasti vaikeaa lapselle, Adolf sanoi ja istahti pöytään.
-Varmasti.
-Minun vaimoni Mira odottaa toista lastaan, olisi mukavaa, jos kävisitte joskus katsomassa!
-Se olisi mukavaa, Wilson hymyili ja yritti unohtaa Adolfin kommentit Aurorasta.

-Pieni neiti Green tulkaa tänne! Adolf huusi yllättäen ja Lara pinkaisi paikalle.

Lara istuutui tuolille.

-Kulta, istu siivosti.
-Joo-oo.
-Minä olen Lara, Lara sanoi heti ja kysymättä. Hän ei pitänyt neitittelystä.

-No miten on Lara, lähdetäänkö katsomaan talo? Adolf kysäisi veijarimainen ilme kasvoillaan.

Laran ilmeestä saattoi arvata loput. Hymy levisi tämän pienille kasvoille.
-Joo!!
-Hyvä, kärryt odottavat ulkona.

-Nyt opit sinäkin ohjastamaan, Adolf naureskeli ja antoi Wilsonin ajaa.

-Lara, nyt pitäisi lähteä, minne sä oikein menet? Wilson ihmetteli poispäin juoksevaa Laraa.

-Noku en mä huomannu, Lara selitti ja alkoi pinkoa vaunuille päin.

...

...

"Kaunista", Lara ajatteli. Hän näki pienen talon ja rakennuksen sen vieressä. "Vesimylly, Se tuo on"
-Onko tämä meidän? Lara kysyi

-Juu, eikö ole ihana? Adolf kehui.

-Noin, nyt saattekin olla omassa kodissanne! Hengittäkääpä puhdasta ilmaa!

Lara teki työtä käskettyä.

-Niin muuten. me asumme ihan tuossa lähellä, niin voitte aina tulla käymään. Vaimoni ilahtuisi.
-Lupaamme käydä.

-ooh, keinu!

-Menen keinumaan!
-Odotas vielä Lara. Wilson sanoi.

-Saatte muuten pitää kärryt ja hevoset, ne ovat koko kylältä teille.

-Kuulitko Lara, meillä on hevosia! Wilson huudahti ja halasi Laraa.

-Juu ja luvatkaa käydä myös tapaamassa  Burlingtonin Carlia ja hänen tytärtään. Hyvää väkeä.
-Mutta minä tästä lähden, pitäkää huolta itsestänne.

-Herra Jameson.... Lara sanoi vielä.

-Niin pikkuinen.
-Eikö teillä ollutkin lapsi?
-Juu, sinun ikäisesi tyttö.
-Voisinko minä...joskus leikkiä hänen kanssaan?
Adolf naurahti:
-Tietenkin, hänen nimensä on muuten Barbara.

Preeriatuuli hyväili Laran kasvoja. Tyttö katsoi pienillä silmillään pientä puutaloa. Se oli kaunis.
-Lara! kuului huuto toiselta puolelta pihaa.

-Tulee keinumaan! Herra Jameson teki meillä tällasen kivan keinun!

...

-Anna vauhtia isä
-Joo, annan.

...

Rakan päiväkirjani. Ensimmäinen päiväni uudessa talossa oli oikein mukava.

Se on sisältäkin tosi kiva. Iskä pitää keittiössä hääräämisestä ja laittaa hyvää ruokaa!

Mä olenkin tutkinut mökkiämme koko päivän ja ruokkinu meidän kahta mustaa hevosta. Sitten alkoikin väsyttää.

Usko tai älä, meillä on oikea yläkertakin!

Mun sänky on isin vieressä, joten me saadaan olla koko aika yhessä. Herra Jameson antoi kivan lahjan, Raamatun. Se sanoi, että kaikki hyvät tytöt lukee sitä, myös Barbara ja nyt isä on liittymässä johonkin kirkkoon.

Luenhan minä sitä. Se on oikein kivaa!

Mutta nyt pitää mennä nukkumaan, isi käskee. Kun ollaan näin lännessä, ilta tulee nopeaan.  Huomenna käyn tapaamassa Barbaraa. Herra Jameson sanoi, että Barbara tapaa minut mielellään! Hyvää yötä.

-Ehkä joskus saan vielä ikuistettu ajatukeni paperillekin, kun opin lukemaan ja kirjoittamaan, Lara ajatteli

-Nuku hyvin rakas. Wilson sanoi ja luki vielä pätkän Laralle omasta Raamatustaan.

 --------------------------------------------------------------------------

 

No mitä mieltä olette ekasta osasta? (se tuliki tänään, ku ei huvittanu lukea kokeisiin) Minun mielipiteen tiedättekin ja haluaisin nyt rakentavaa palautettaXD