Kuten viimkesikin, otsikkokuva ei sovi mitenkään, sillä Wilson ei edes pelaa korttia. Hämäävää siis^^U Ja Getting lost on täyttä liiottelua. Kukin tavallaan... JA en pidä osasta, kuvat ovat heikkoja ja juoni tökkii....

 -Huoh, mitä kello on?
 

 -Isi?
-Ai hitto!!! Lara huudahti, kun hänen jalkansa jäi kiinni sängyn alla olevaan laatikkoon ja hän kaatui.
-Onneksi isi ei kuullut. Lara huoahti. Hän ei nimittäin halunnut isänsä tietävän, minkä sanan Iiro oli hänelle opettanut.

 -Aih... tyttö vaikersi ja tunsi kipua jalassa ja poskessa.
-Ei voi olla... Lara kuiskasi ja lysähti maahan.

 -No hyvä. Se on vain pieni naarmu. Ei kukaan edes huomaa, Lara ajatteli ja laittoi hiuksensa letille.

 -Teen aamupalaa, niin isi tulee iloiseksi, Lara ajatteli vetäessään mekkoa päällensä.

 -Toisaalta, enhän minä osaa kokata. Lämmitän vain eilistä ruokaa...

 -Tännehän isi sen laittoi, Lara mietti ja tonkin kaappia.

 -Isi! Lämmitin aamupalaa!! Lara huusi innoissaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän oli tehnyt jotain itse.

 -Hieno tyttö, mikäs tuo naarmu poskessasi muuten on? Wilson kysyi.
-Öh ei mitään... Lara sepusti.
-Älä narraa. Mistä se tuli?
-Kompastuin noustessani sängystä. Lara keroi nolona:- Ja jalkaankin sattuu vähän.
-No voitko edes tulla mukaan ostamaan leipää?

-No kyllähän minä. Lara sanoi ja tunkin loput ruoasta suuhunsa.

-Onpa kaunis päivä! Wilson ihasteli:-Mitä aiot tehdä tänään Lara?
-En tiedä... Eliza ja Barbara on koulussa, joten olen varmaan yksin...
-Voit lähteä vaikka kävelylle tai kalastamaan kanssani.
-Minä mietin...

-Noin Myrsky, nyt mennään. Wilson komensi hevosta.
-Eikö sinulla ole Lara muka muita kavereita?
-Eip kai, mutta kun koulu alkaa, niin siellä on varmaan paljon porukkaa, Lara sanoi.

-Totta.
-Isi, miksen minä saa ajaa?
-Olet liian pieni..
-Höh.

----------------------------------------------------------------------------------------------

Perillä:

-No mikäs tämä on? Lara ihmetteli rinkilää leipomon edessä.
-Hehe, et olekkaan käynyt täällä ennen.

-Tule, mennään sisälle, eikä vain pällistellä koristeita.
-Onkohan Eliza siellä?
-En usko, hänhän on koulussa...

-Hmm, kauppa käy kohtalaisesti, Carl puhui itsekseen leipomon sisällä.

-Huomenta Carl!
-No huomenta, näin aikaisin liikkeellä?
-Juu, leipä alkaa olla lopussa.

-Ja sinä, pikku likka! Huomenta sinullekin! Carl hymyili Laralle.
-Moi, Lara hymyili takaisin.

-Herra, onko Eliza koulussa? Voisinko leikkiä hänen kanssaan koulun jälkeen?
-Voi, anteeksi Lara. Elizalla on paha flunssa ja hänen täytyy levätä kotona, mutta voit käydä piristämässä häntä jos haluat.
-Aa, no minä käyn...

-Heh, taidan ottaa piirakan yllätykseksi Laralla, Wilson myhäili.

-Taidan ottaa nämä, neiti.
-Jaahas, no kiitos ja hyvää päivänjatkoa.
-Samoin.

-Missä se kuppaa? Lara ihmetteli levottomana pihalla. Hän potki ärsyttäviä heiniä pois tien vierustalta.
-Minun tulevaisuuden ammatti voisikin olla näiden heinien poistaja, Lara ajatteli.

-No johan kesti! Lara huudahti harmistuneena:-Minun pitää mennä vielä tapaamaan Elizaa...

-Ihan yksinkö? Oletko varma, että tiedät tien? Wilson kysyi huolissaan.
-Älä huoli isi, osaan lammelle ja lammelta osaan Elizalle. En voi eksyä.
-Hmm, no olkoot, kunhan tulet ajoissa takaisin.

-Heh, älä huoli isi! Osaan koko kylän kuin omat taskuni.
-Toivon niin... Wilson ajatteli. Ei Lara ollut asunut kuin vajaat puoli vuotta tässä kylässä.

-Hmm, en ole nähnyt tuota poikaa aiemmin... Lara ajatteli, kun saluunasta tuli ulos hänen ikäisensä poika.
-Moi mitä kuuluu! Lara heitti iloisena.
-En ehdi puhua, poika tiuskaisi ja käveli Laran ohi.

-No johan oli huonot käytöstavat, vaikka olikin noin söpö. Lara ajatteli ja punastui.

-Hei, tuossahan on se kauppa, jonne en saanut mennä..
-Ehkä käyn nopeasti kurkkaamassa...

-Moi! Lara huusi iloisesti tultuaan sisälle.

-Ihan söpö, hän ajatteli ja kääntyi heti takaisin.

-Vielä tämä kukkula, ja talon pitäisi olla siinä, Lara arveli. Hän käveli iloisena kukkulaa pitkin ja lauleli lempilauluaan.

-Voih, hän huokaisi, kun huomasi, että ei pieni laakso suinkaan loppunut siihen, vaan jatkui silmän kantamattomiin kylän jäädessä taakse. Lara huokaisi ja lähti kävelemään alaspäin, eli suuntaan, missä oletti Elizan asuvan.

-Vautsi! Lara huudahti, kun näki pienen joen ja vihreän solan. Ikinä täällä ollessaan , ei hän ollut huomannut mitään sellaista.

-No nyt, kun en edes tiedä minne mennä, niin voin kai jäädä tähän, Lara ajatteli ja istahti ruohikolle. Hän antoi silmiensä mennä kiinni ja  jäi haistelemaan puhdasta ilmaa.

-No mihinkäs kiire muurahaiset? Lara naurahti ja katseli ohi käveleviä ötsejä.

Pian hän kuitenkin nousi. Eliza kaipasi ystävää, sillä yksin ei ollut kiva olla kipeänä.
-Ja nyt kun vielä tietäisi mihin suuntaan...
Lara lähti kävelemään suoraan eteenpäin.

Lara tuli tutun järven rantaan ja huokaisi helpotuksesta. Siinä paikassa hän oli viettänyt niin paljon aikaa, että osasi sieltä minne tahansa. Lara katsahti järven toisella puolella olevan koulun taakse ja näki soman tiilitalon. Vilkutettuaan järvelle hän lähti talolle päin.

Lara kolisteli kovaäänisesti ylös talon rappusia. Herra Burlington oli antanut hänelle talon avaimet, joten Elizan ei tarvitsisi tulla avaamaan.

-Jukupätkä ku on hienoa! Lara huudahti, nähtyään puhelimen ja radion. Ne olivat ihmeellisiä vieläkin, vaikka hän oli nähnyt ne useasti. Sellaisiä ei hänen kotonaan ollut.

-Heh, kaikkien huoneet on yläkerrassa, Lara naurahti ja kiipesi tikapuita ylös.

-Voi, hän nukkuu... Lara voihkaisi ja alkoi hiljaa peruuttamaan takaisin tikapuille.
-Lara, älä suotta.. hiljainen ääni mumisi:- Kuulin kyllä tulosi.

-Eliza!!! Voitko hyvin? Lara huolehti.
-Hmm, kohtalaisesti... Eliza voihki hiljaa ja nousi vaivalloisen näköisesti sängyltän istuakseen pöydälle.

-Oletko siis kauhean kipeä?
-No, olen ollut kipeämpikin ja tämä on vain flunssaa. Enemmän minua ahdistaa masennus. Eliza kuiskasi, ettei kurkkuun sattuisi enempää.
-Mitä?! Lara huudahti kauhuissaan.

-Nokun olen ajatellut sitä, kun olen usein kauhean kipeä ja minulla on pari pitkäaikaissairauttaa, niin kuinkakohan kauan enää elän, Eliza sanoi hymyillen surullisesti.

-Älä huolehdi, olet vielä nuori ja katso minuakin. Minulla on naarmu, mutta tiedän että se paranee, Lara sanoi iloisesti.
-Totta... Eliza mumisi. Lara ei siis älynnyt tilanteen vakavuutta:- Juu heh...
-Hei, mä tiedän! Pelataanko jotain? Lara ehdotti.
-Hmm... Sänkyni alla on shakki, jos se kelpaa?
-Jes!

Me pelasimme Elizan kanssa monta kierrosta ja hävisin kaikki. Olen varma, että Eliza on jo paranemassa.

-Minun pitäisi nyt lähteä, kello on jo paljon, Lara sanoi huomattuaan taivaan jo pimenevän.
-Etkö odottaisi isän palaavan leipomolta? Hän antaisi varmasti kyydin. Eliza kysyi ja alkoi keräämään nappuloita.
-Isi sanoi, että en saa ruinata muilta kyytiä ja haluan kävellä löytämäni laaksoni poikki. Voimme mennä sinne joskus kolmisin. Sinä, minä ja Barbara.
-Kunhan ensin paranen.

-Hyvää yötä! Parane pian! Lara toivotti ja jätti Elizan lepäämään.
-Kiitos kun kävit Lara, Eliza kiitteli.
-Eipä kestä.

-Ja nyt nopeasti, että ehdin mennä laakson läpi, Lara ajatteli ja lähti juoksuun.

Pian hän saapuikin sen pienen järven rantaan. Se kimalteli kauniisti kuun valossa. Lara ajatteli sen näyttävän pienten keijujen tanssilta läpinäkyvällä lattialla.

-Mutta hei! Lara huomasi iloisesti:- Tuohan on Ivy! Lara katsahti lammen rantaan ja todellakin, siellä istui se pieni intiaanityttö.

Ivy ilahtui kovin huomatessaan tutut kasvot kukkulalla.
-Tule tänne Lara! hän huudahti.

-Heh, luulin jo, ettemme enää ikinä näkisi, Lara naureskeli.
-Tottakai näemme, koska niin oli tarkoitettu. Miten sinä saat olla näin myöhään ulkona? Ivy ihmetteli. Itse hän sai olla ulkona niin paljon kuin halusi.
-Olen tulossa kaveriltani. Hän on sairas. Onpa tähdet kauniita, Lara huokaisi ja nojasi taaksepäin.

-Niinpä... Ivy sanoi ja nojasi itsekin maahan.
-Hmm, onko sinulla siskoja? Ivy kysyi yllättäen.
-Heh, Lara naurahti:- Ei, minulla on vain isäni ja ystäväni.
-Surullista, Ivy sanoi oikeasti harmissaan. Minulla on kaksi veljeä ja yksi sisko. Donoma ja Muata ovat aivan pieniä, mutta veljeni Kenta on suunnilleen minun ikäiseni, ehkä vähän nuorempi.
-Ups, Lara sanoi ja valui lampea kohti.

-Heh, tosi lämmintä vettä.
-Jep, istun usein itsekin vedessä, Ivy sanoi ja meni itsekin rannempaan istumaan.
-Mikä sinulla on poskessasi?
-Ai tämä, kaaduin aamulla, Lara vastasi nolona.
-Jos tulet josksus meille kylään, niin setäni parantaa sen.
-Se olisi tosi kivaa, Lara hymyili.

-Minun pitäisi kyllä nyt lähteä, isä huolestuu... Lara tokaisi.
-Näemme varmaan pian?
-Varmasti.

----------------------------------------------------------------------------------------

-Khm... Missäs neiti on luurannut? Wilson kuulusteli vihaisena. Ei Lara tuntenut paikkaa vielä niin hyvin ja hän olisi hyvin voinut eksyä taijoutua siepatuksi.
-Et saa olla näin myöhään ulkona!
-Nokun tapasin matkalla ystäväni ja juttelimme puron luona, Lara yritti selittää.

-Hyvä on, mutta ensi kerralla tulet suoraan kotiin. Miten Eliza muuten voi?
-Ihan okei kai...
-Minulla on muuten jotain näytettävää. Se tuli mummoltasi postissa...

-Katsoppa, eikö ole hieno? Wilson kysyi onnellisena.
Lara hymyili. Se oli jotain hyvin tärkeää hänen isälleen.

-Päiväkirja, se oli kuva äidistä ja isäsä heidän hääpäivänään. Ei ihme, että isi oli iloinen.

-Koska kello oli jo niin paljon, jäin vielä katsomaan auringon nousua.

-Barbara kertoi, että hänen luokkalaisensa oli tunkenut heille kotiin. Se oli joku ällö poika ja myös Barbara sanoi, että Mira odottaa jo uutta lasta.

-Nyt minä piirrän, koska se on helpompaa kuin kirjoita, vaikka en ole hirveän hyvä piirtämäänkään.

 

Valmis, ja kyllä. Tuolla naarmulla on osansa juonessa, mikä tosin paljastuu vasta myöhemmin. Hehehhe